Kategoriat
Havaintotoiminta Taivaanilmiöt

Halohuhtikuu 2023

Jälleen on tullut aika aloittaa halojen havaitseminen jo perinteeksi muodostuneen halohuhtikuun aikana. Haloja näkyy ympäri vuoden. Tämän kuukauden aikana ilmakehän jääkiteistä heijastuneita valonsäteitä näkee yleensä kaikkein runsaimmin mitä erilaisimpina kaarina, ympyröinä ja läikkinä monissa taivaan suunnissa. Vaikka maanpinnalla olisi hyvinkin lämmintä, kymmenessä kilometrissä on useita kymmeniä asteita pakkasta ja otolliset olosuhteet jääkiteiden syntymiselle.

Yleisimpiä ovat Auringon suunnalla havaittavat halomuodot kuten 22 asteen rengas, sivuauringot, auringonpilari, 22 asteen renkaan ylläsivuava kaari, zeniitinympäristönkaari sekä horisonttirengas.

Haloja voi havaita aivan hyvin paljain silmin, kunhan peittää Auringon kädellään tai jollain maastossa olevalla esteellä kuten katulampulla, liikennemerkillä tai vaikkapa rakennuksen kulmalla. Tutkimuksen kannalta havaituista haloista olisi hyvä ottaa talteen kuva ja nykyään älypuhelin tarjoaa siihen oivan mahdollisuuden. Järjestelmäkameraa suositellaan, jos sattuu sellaisen omistamaan. Kameralla otetuissa kuvissa Aurinko on hyvä peittää samalla tavoin kuin paljain silmin havaitessa, jotta himmeämmätkin halomuodot tarttuvat kennolle. Kuvat haloista tulee lähettää Taivaanvahtiin: https://www.taivaanvahti.fi/

Kaipaatko tietoa haloista? Tässä muutama linkki: https://www.ursa.fi/ilmakeha/ilmiot/halot/pikakurssi-haloilmioista.html https://www.astro.utu.fi/zubi/atphenom/halo.htm http://www.somerikko.net/halot/muodot.html

Kuinka sitten bongata haloja? Kun teoria ja yleisimmät halomuodot ovat jokseenkin hanskassa, aina ulos mennessä tai ikkunasta ulos katsoessa tulee tarkastella taivasta mahdollisten halohavaintojen suhteen. Tällainen tapa on hyvä opetella muidenkin ilmakehän ilmiöiden kannalta ja kokeneemmilta Karhunvartijoilta voi kysyä, mikäli jonkin ilmiön status askarruttaa.

Havaintointoa kaikille!

Kategoriat
Havaintotoiminta

Halohuhtikuu 2022

Moi kaikki!

Ursan Ilmakehän optiset ilmiöt -ryhmä järjestää taas tuttuun tapaan halohuhtikuu -havaintotempauksen. Halohuhtikuun aikana tarkkaillaan haloja tehostetusti.

Haloja voi hyvin havaita paljain silmin, mutta näkemänsä halot kannattaa dokumentoida valokuvaamalla. Alkuun pääsee vaikka puhelinkameralla, mutta parempia kuvia saadakseen järjestelmäkamera ja laajakulmainen objektiivi ovat tarpeen.

Halojen tarkkailussa kirkas aurinko kannattaa peittää jonkin esteen, kuten talon päädyn taakse. Aurinkolasit ovat halohavaitsijalle tarpeellinen apuväline. Useimmiten halot esiintyvät auringon suunnalla, mutta näyttävän halonäytelmän sattuessa kohdalle, haloja voi ilmestyä myös aurinkoa vastapäätä ja periaatteessa ympäri taivasta.
Halohavainnot raportoidaan Taivaanvahtiin halohavainto -lomakeella.


Taivaanvahti: https://www.taivaanvahti.fi/
Halohavaintolomake: https://www.taivaanvahti.fi/observations/report/cat/halo
Uutinen halohuhtikuusta Zeniitissä: https://www.ursa.fi/…/zeniitti/2022/03/29/halohuhtikuu-2022/


Haloterveisin,
Juha Ojanperä Ursan ilmakehäryhmästä