Kategoriat
Havaintotoiminta Taivaanilmiöt

Halohuhtikuu 2023

Jälleen on tullut aika aloittaa halojen havaitseminen jo perinteeksi muodostuneen halohuhtikuun aikana. Haloja näkyy ympäri vuoden. Tämän kuukauden aikana ilmakehän jääkiteistä heijastuneita valonsäteitä näkee yleensä kaikkein runsaimmin mitä erilaisimpina kaarina, ympyröinä ja läikkinä monissa taivaan suunnissa. Vaikka maanpinnalla olisi hyvinkin lämmintä, kymmenessä kilometrissä on useita kymmeniä asteita pakkasta ja otolliset olosuhteet jääkiteiden syntymiselle.

Yleisimpiä ovat Auringon suunnalla havaittavat halomuodot kuten 22 asteen rengas, sivuauringot, auringonpilari, 22 asteen renkaan ylläsivuava kaari, zeniitinympäristönkaari sekä horisonttirengas.

Haloja voi havaita aivan hyvin paljain silmin, kunhan peittää Auringon kädellään tai jollain maastossa olevalla esteellä kuten katulampulla, liikennemerkillä tai vaikkapa rakennuksen kulmalla. Tutkimuksen kannalta havaituista haloista olisi hyvä ottaa talteen kuva ja nykyään älypuhelin tarjoaa siihen oivan mahdollisuuden. Järjestelmäkameraa suositellaan, jos sattuu sellaisen omistamaan. Kameralla otetuissa kuvissa Aurinko on hyvä peittää samalla tavoin kuin paljain silmin havaitessa, jotta himmeämmätkin halomuodot tarttuvat kennolle. Kuvat haloista tulee lähettää Taivaanvahtiin: https://www.taivaanvahti.fi/

Kaipaatko tietoa haloista? Tässä muutama linkki: https://www.ursa.fi/ilmakeha/ilmiot/halot/pikakurssi-haloilmioista.html https://www.astro.utu.fi/zubi/atphenom/halo.htm http://www.somerikko.net/halot/muodot.html

Kuinka sitten bongata haloja? Kun teoria ja yleisimmät halomuodot ovat jokseenkin hanskassa, aina ulos mennessä tai ikkunasta ulos katsoessa tulee tarkastella taivasta mahdollisten halohavaintojen suhteen. Tällainen tapa on hyvä opetella muidenkin ilmakehän ilmiöiden kannalta ja kokeneemmilta Karhunvartijoilta voi kysyä, mikäli jonkin ilmiön status askarruttaa.

Havaintointoa kaikille!

Kategoriat
Havaintotoiminta Taivaanilmiöt

Rakettipilven bongaus

Silloin tällöin Suomen taivaalla näkyy rakettilaukaisuja, joita tehdään Ruotsin Kiirunasta ja Venäjän Plesetskistä. Ajankohtaisena aiheena on bariumin levittäminen yläilmakehään tarkoituksena tutkia sen virtauksia ja magneettikentän vaikutuksia varattuihin hiukkasiin. Nämä kokeet tehdään laukaisemalla raketteja Kiirunan avaruuskeskuksesta ja odotettavissa on yllä olevan kuvan kaltaisia värikkäitä, laajalla alueella näkyviä valoilmiöitä.

Laukaisuikkunoita on lähipäiville luvassa useita, joista vain yhdessä koe suoritetaan:

14.3. – 19:45-20:00
15.3. – 19:50-20:05
16.3. – 19:54-20:09
17.3. – 19:58-20:13
18.3. – 20:02-20:17
19.3. – 20:06-20:21
20.3. – 20:10-20:25
21.3. – 20:15-20:30
22.3. – 20:19-20:34

Kaikki havainnot rakettipilvistä on hyvä raportoida Taivaanvahtiin. Seuraavalla linkillä se käy käden käänteessä: https://www.taivaanvahti.fi/observations/report/cat/yopilvi

Toivotaan kirkkaita kelejä!

Kategoriat
Facebook Havaintotoiminta

Kuu 1.2.2023

(Kuva aukeaa isommaksi klikkaamalla)

Kuu – 1.2.2023 (klo. 19:23-19:55)
Kategoriat
Havaintotoiminta

Halohuhtikuu 2022

Moi kaikki!

Ursan Ilmakehän optiset ilmiöt -ryhmä järjestää taas tuttuun tapaan halohuhtikuu -havaintotempauksen. Halohuhtikuun aikana tarkkaillaan haloja tehostetusti.

Haloja voi hyvin havaita paljain silmin, mutta näkemänsä halot kannattaa dokumentoida valokuvaamalla. Alkuun pääsee vaikka puhelinkameralla, mutta parempia kuvia saadakseen järjestelmäkamera ja laajakulmainen objektiivi ovat tarpeen.

Halojen tarkkailussa kirkas aurinko kannattaa peittää jonkin esteen, kuten talon päädyn taakse. Aurinkolasit ovat halohavaitsijalle tarpeellinen apuväline. Useimmiten halot esiintyvät auringon suunnalla, mutta näyttävän halonäytelmän sattuessa kohdalle, haloja voi ilmestyä myös aurinkoa vastapäätä ja periaatteessa ympäri taivasta.
Halohavainnot raportoidaan Taivaanvahtiin halohavainto -lomakeella.


Taivaanvahti: https://www.taivaanvahti.fi/
Halohavaintolomake: https://www.taivaanvahti.fi/observations/report/cat/halo
Uutinen halohuhtikuusta Zeniitissä: https://www.ursa.fi/…/zeniitti/2022/03/29/halohuhtikuu-2022/


Haloterveisin,
Juha Ojanperä Ursan ilmakehäryhmästä

Kategoriat
Havaintotoiminta

Alkusyksyn havaintoja

Syksyn havaintotoiminta Ulvilan tähtitornilla on lähtenyt liikkeelle ja yhdistyksen Boren-Simon -astrografi ja SBIG STF-8300M CCD-kamera ovat olleet jäsenten aktiivisessa käytössä. Tornilla on kuvattu useita syvän taivaan kohteita, kuten artikkelikuvassa näkyvä Norsunkärsäsumu IC 1396A, joka sijaitsee Kefeuksen tähtikuviossa 2400 valovuoden päässä.

Alla kuvakollaasi alkusyksyn havainnoista. Tähtitornille on vapaa pääsy joka tiistai klo 19 alkaen, tervetuloa tutustumaan maailmankaikkeuden ihmeisiin!

Alkusyksyn kuvia Karhunvartijoiden tähtitornilta Ulvilasta. Avaa täysikokoinen kuva klikkaamalla kuvasta.