Kategoriat
Facebook Jäsenet Laiterakennus Torni-illat

Lähtölaskenta

Losmandy G11 ja ”Celika”, Kuvaaja: Tomi Kurri

Nyt on alkanut lähkölaskenta uuden jalustaratkaisun tarvikkeiden saapumiseen! Tornin havaintolaitteista päätettiin, että ”Celika” jää päähavaintolaitteeksi tornille, mutta se tullaan kesän aikana puhdistamaan. Tuona aikana voimme sovitella jalustalle vaikkapa Aurinkoputkemme ja pienen APO-putkemme, joilla voi sitten kesän aikana havaita Aurinkoa, sekä Kuuta.

Mutta takaisin niihin tarvikkeisiin… Eli halusimme huomioida harrastuksen monipuolisuuden jäsenistössämme. Osa kuvaa syvää avaruutta ja osa tähtimaisemakuvia, osa havaitsee visuaalisesti ja toista sen sijaan kiinnostaa tieteellisempi havainnointi, vaikkapa fotometrian muodossa.

Näistä johtuen tilasimme putkeen standardisoituja kiinnikkeitä joilla saa vaikkapa oman järjestelmäkameran, niin ikään ”Celikan” reppuselkään ja tämä mahdollistaa pitkät valotusajat myös Linnunradan maisemakuvauksessa, timelapsekuvissa… You name it! Oman kameran lisäksi, onnistuu Celikan reppuselkään linssiputkien kiinnitys guideriksi, tai vaikkapa laajojen kohteiden visuaaliseen havainnointiin.

Itse odotan polttavasti guidaus mahdollisuutta, joskin siitä on jo uudella jalustalla saatu ensimmäisiä maistiaisia, nimittäin Tomi Kurri, Vesa Puistovaara ja allekirjoittanut itse, testasimme guidausta etsinputken ja ZWO kameran avulla. Lopputuloksena Tomi sai kerrytettyä valoa yhteensä 2h ajalta ja yksittäiset valotukset olivat 4 min luokkaa! Tämän kuvan käsittely hoidetiin Pixinsightilla allekirjoittaneen toimesta. Kohteena oli Messier katalogin numero 81, Boden galaksi. Kuvan näet alla.

Messier 81, kuvaaja: Tomi Kurri. Käsittely: Jarkko Suominen

Olemme JOKA TIISTAI, Ulvilan tähtitornilla klo. 19.00 eteenpäin (säästä riippumatta). Torni on tuolloin YLEISÖLLE AVOIN, tervetuloa tutustumaan toimintaamme ja katsomaan tähtitaivasta kaukoputken lävitse (säävaraus).

Jäsenille: Muistakaa tarkkailla sähköpostinne roskapostiakin, koska osa viesteistä on joutunut spämmin vuoksi roskiin.