Kategoriat
Jäsenet Koulutus Muu toiminta

Kirjasto täydentyi jälleen

3 uutta ja kaikki muutkin kirjastomme kirjat ovat jäsenten lainattavissa! Tarkempia lisätietoja löydät kirjasto-osiosta .

Tähdet 2023 kertoo milloin ja missä päin taivasta on kiinnostavaa nähtävää. Kirjan avulla voit tunnistaa huomiota herättäviä taivaankohteita. Opas sisältää monipuolisesti tietoa tähtitaivaan
tapahtumista ja ilmakehän ilmiöistä.

Kirja jakautuu kuukausikatsauksiin, joissa on tähtikarttojen lisäksi tietoa tähtitaivaan asennosta, planeettojen ja Kuun näkymisestä sekä muista vaihtelevista taivaan tapahtumista. Kirjan kalenteriosassa on Auringon, Kuun ja planeettojen nousu- ja laskuajat sekä muuta
taulukkotietoa.

Vuonna 2023 kirkas Venus-planeetta loistaa keväällä illalla ja syksyllä aamulla. Jättiläisplaneetat Jupiter ja Saturnus ovat loppuvuodesta paremmin näkyvissä kuin moneen vuoteen. Lokakuussa nähdään osittainen
kuunpimennys koko maassa. Kirja antaa vinkkejä myös muiden taivaanilmiöiden tarkkailuun.

Maailmankaikkeus 2023–2024 sisältää tiiviin ja helppotajuisen esityksen tähtitieteen perusteista. Kirjassa kerrotaan tutkimuksen tuoreimmat edistysaskeleet. Maailmankaikkeus-kirja ilmestyy joka toinen vuosi ja sopii erinomaisesti ensimmäiseksi johdatukseksi tähtitieteeseen tai tietojen päivittämiseen.

Parhaat uudet kuvat ja tiede niiden taustalla: Vuoden kuvat.
Tähtitaivaan ajantasaiset perusteet lähiplaneetoista kaukaisiin galakseihin: Maailmankaikkeus nyt.
Viime aikojen keskeisimmät tähtitieteen tapahtumat ja uutiset: Maailmankaikkeuden kronikka.

Ihmisen kosmos kertoo tähtitaivaan merkityksestä inhimilliselle kulttuurille: miten tähtitaivas ja sen tutkiminen ovat vaikuttaneet uskontoihin, taiteeseen, tieteeseen ja politiikkaan aina varhaisista myyteistä moderniin maailmaan. Jo Marchant avaa historiaan uusia jännittäviä näkökulmia ja osoittaa kahdellatoista tarinalla, kuinka käsityksemme taivaista ovat vaikuttaneet sivilisaatioomme. Kirja kertookin enemmän meistä ihmisistä kuin avaruudesta.

PhD Jo Marchant on palkittu tiedekirjoittaja, hän on työskennellyt toimittajana New Scientist ja Nature -lehdissä.

”Tähtitaivaan vaikutukset ovat syöpyneet syvälle nykyiseen yhteiskuntaamme, vaikka olemmekin unohtaneet niiden alkuperän – valtiomuotoomme, kirkkoihimme, taiteeseen, kelloihin ja karttoihin. Aurinkoa, Kuuta ja tähtiä koskevilla uskomuksilla oli tärkeä merkitys kristinuskon synnyssä sekä siinä, että eurooppalaiset alkoivat tutkia ja hallita planeettaamme. Ajatukset kosmoksesta ohjasivat niin kapinallisia lainsäätäjiä, jotka laativat demokratian ja ihmisoikeuksien periaatteet, taloustieteilijöitä, jotka kehittivät kapitalismin toiminnalle olennaisen viitekehyksen, kuin myös taiteilijoita, jotka tekivät ensimmäiset abstraktit taideteokset.”

Kategoriat
Facebook Jäsenet Laiterakennus Torni-illat

Lähtölaskenta

Losmandy G11 ja ”Celika”, Kuvaaja: Tomi Kurri

Nyt on alkanut lähkölaskenta uuden jalustaratkaisun tarvikkeiden saapumiseen! Tornin havaintolaitteista päätettiin, että ”Celika” jää päähavaintolaitteeksi tornille, mutta se tullaan kesän aikana puhdistamaan. Tuona aikana voimme sovitella jalustalle vaikkapa Aurinkoputkemme ja pienen APO-putkemme, joilla voi sitten kesän aikana havaita Aurinkoa, sekä Kuuta.

Mutta takaisin niihin tarvikkeisiin… Eli halusimme huomioida harrastuksen monipuolisuuden jäsenistössämme. Osa kuvaa syvää avaruutta ja osa tähtimaisemakuvia, osa havaitsee visuaalisesti ja toista sen sijaan kiinnostaa tieteellisempi havainnointi, vaikkapa fotometrian muodossa.

Näistä johtuen tilasimme putkeen standardisoituja kiinnikkeitä joilla saa vaikkapa oman järjestelmäkameran, niin ikään ”Celikan” reppuselkään ja tämä mahdollistaa pitkät valotusajat myös Linnunradan maisemakuvauksessa, timelapsekuvissa… You name it! Oman kameran lisäksi, onnistuu Celikan reppuselkään linssiputkien kiinnitys guideriksi, tai vaikkapa laajojen kohteiden visuaaliseen havainnointiin.

Itse odotan polttavasti guidaus mahdollisuutta, joskin siitä on jo uudella jalustalla saatu ensimmäisiä maistiaisia, nimittäin Tomi Kurri, Vesa Puistovaara ja allekirjoittanut itse, testasimme guidausta etsinputken ja ZWO kameran avulla. Lopputuloksena Tomi sai kerrytettyä valoa yhteensä 2h ajalta ja yksittäiset valotukset olivat 4 min luokkaa! Tämän kuvan käsittely hoidetiin Pixinsightilla allekirjoittaneen toimesta. Kohteena oli Messier katalogin numero 81, Boden galaksi. Kuvan näet alla.

Messier 81, kuvaaja: Tomi Kurri. Käsittely: Jarkko Suominen

Kategoriat
Facebook Jäsenet

Karhunvartijat tähtitorneineen sosiaalisessa mediassa!

Huonojen kelien aikana on hyvä parannella laitteita, sekä rakentaa pohjaa yhdistyksen tulevaisuudelle.

Melko useastikin tähtitornilla kuulee näytöksien lomassa ihmisiltä, että Karhunvartijat, sekä tähtitorni on aivan uusi juttu heille. Vaikkakin yhdistyksemme onkin perustettu jo vuonna 1974 ja tähtitornimme on ollut pystyssä jo 1990 vuoden lopulta lähtien, niin harva kuitenkaan siis tietää meistä.

Tästä emme voi syyttää ketään muuta, kuin itseämme ja katsoimmekin itseämme kaukoputkiemme peileistä. Totesimme, että asialle on tehtävä jotain ja aloimme parantaa yhdistyksemme, sekä sen toiminnan näkyvyyttä.

Tätä nykyä Karhunvartijoilla on oma ryhmänsä jäsenille Facebookissa: Porin Karhunvartijat, sekä tähtitornilla on aivan omansa, jonka sivuilta pääsee varaamaan mm. tähtinäytöksiin aikoja: Ulvilan Tähtitorni.

Ajatuksena on ollut myös oma Twitter sivun luominen, johon kotisivujemme julkaisut tulostuvat automaattisesti, kuten nyt Facebook sivuilemme. Myös muitakin näkyvyyden parantamista mietitään.

 

Kategoriat
Jäsenet

Stella Arcti -palkinto Juhalle

Juha Ojanperä
Juha Ojanperä

Stella Arcti on vuosittain jaettava palkinto ansioituneille harrastajille. Palkintoja jaetaan 2-3. Stella Arcti -palkinto jaetaan normaalisti tähtipäivien yhteydessä. Nyt palkinnot saivat Arto Murtovaara, Matias Takala sekä yhdistyksemme oma puheenjohtajamme: Juha Ojanperä!

Palkinnot jaettiin seuraavilla perusteluilla: Arto Murtovaara, ansioistaan kaukaisten avaruuden kohteiden valokuvaajana. Juha ja  Matias Takala palkittiin merkittävästä työstä tähtiharrastuksen hyväksi.

Lisätietoja saat Ursan sivustosta: Ursan Stella Arctit menivät Ouluun, Ulvilaan ja Helsinkiin

Isot onnittelut Stella Arcti -palkinnon saajille!

Kategoriat
Jäsenet

Seppo Sali 20.1.1937-30.8.2016

Seppo Sali Cygnuksella 2005. Kuva: Mikko Suominen.
Seppo Sali Cygnuksella 2005. Kuva: Mikko Suominen.

Porin Karhunvartijoiden perustajajäsen, yhdistyksen ensimmäinen kunniajäsen, pitkäaikainen aktiivitoimija, kaukoputkenrakentaja ja optiikan taitaja Seppo Sali on poistunut keskuudestamme 30.8.2016 79 vuoden iässä. Seppo menehtyi pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana.

Seppo osallistui Karhunvartijoiden perustamisesta alkaen erittäin aktiivisesti yhdistyksen toimintaan. Sepon ansiot tähtitieteen harrastuksen edistämiseksi Satakunnassa ovat merkittävät, Porin Karhunvartijoiden perustamisen lisäksi Seppo muun muassa organisoi yhdistyksen tähtitornin rakentamisen Ulvilan vesitornin yhteyteen nykyiselle paikalleen. Lisäksi Seppo muistetaan itse tekemästään Maksutov-Cassegrain -kaukoputkestaan, jollaisia Suomessa on harrastajan tekemänä tiettävästi vain kaksi.

Seppo kävi säännöllisesti Porin Karhunvartijoiden kerhoilloissa lähestulkoon loppuun asti, hän kävi kerhoilloissa vielä viime vuoden puolella ennen terveydentilan merkittävää heikentymistä.

Seppo oli myös pitkäaikainen Ursan jäsen, ja hän kävi silloin tällöin Ursan Cygnus tapahtumissa, ja myös tähtipäivillä. Seppo on myös kirjoittanut useita artikkeleita Ursan Tähdet ja avaruus- sekä Ursa minor -lehtiin.

Seppo Salin hautajaisia vietettiin Ulvilassa 24.9.2016. Hautajaisissa Seppoa saatamassa olivat Porin Karhunvartijoiden puolesta Juha Ojanperä, Jorma Niinisalo, Tauno Honkaluoma ja Kari Laihia.

Juha Ojanperä